SuperMusic.sk

Moonsorrow

METAL | 🌍 FI
🎵 80 piesní
👁️ 157 082 zobrazení
6 fanúšikov

Moonsorrow - Kylän Päässä

Kauan sitten kylän päässä syntyi kaksi poikaa, kaksi perillistä sodanjumalan karhuntaljoin verhotun. Jo kolmen iästä, sanovat, toisiansa alkoivat harjoittaa ja kun teräksensä yhteen kalahti, saattoi kuulla ukkosen. Kauan sitten kylän päässä varttui kaksi poikaa, kaksiko vain typerystä kuolemaa pilkkaamaan? Ei yksikään haava vielä ollut tehnyt tehtäväänsä ja siksi kai sitä miekasta vihollisen täytyi anoa. Aina kunnia houkuttaa nuorta kansaa (ryöstöretki merten taa) ja taistelu sitäkin enemmän. Varmaan turmaan rientävän tielle vain toinen hullu uskaltautuu. 2 Kun kenttä hohkaa kärsimystä ja kirveet lentävät, leikki kanssa kuoleman vain yltyy. Niin riemukasta lapsien on päitä pudottaa kuunnellessaan sotajoukkoa hurraavaa. 3 Usein käykin vain niin et' vertaisesta tulee alempi. Tarinan kulku voitoista kääntyy ja maine ihmisen helposti antaa veljensä unohtaa. Ylpeys, tuo kavalin tauti päällä maan, näin on vienyt taas yhden uhrin muassaan. Kumpi lie se epatto, kilpi alhaalla ja miekka koholla teilleen mennyt vaiko hän joka hautoja kaivaa saa? Heikompaa voima mik' riepottaa; kotinsa on iäksi jättänyt tahtoen vielä surmata. Kunniaton moinen työ.

💬 Komentáre

Pridať komentár

Maximálne 1000 znakov
SuperMusic1.1.2024 00:00
💿 Album: VERISAKEET [DIGIPACK] (2019)
Pozrieť v obchode →
SuperMusic1.1.2024 00:00
💿 Album: BACK TO NORTH (5CD BOX) (2019)
Pozrieť v obchode →
SuperMusic1.1.2024 00:00
💿 Album: VOIMASTA JA KUNNIASTA [DIGIPACK] (2019)
Pozrieť v obchode →
SuperMusic4.5.2018 11:59
📰 Moonsorrow v médiách: PRIMORDIAL, MOONSORROW, DER WEG EINER FREIHEIT - Košice, Collosseum - 22. apríla 2018
http://metalopolis.net/art_concerts.asp?id=8577&p=11111
SuperMusic2.5.2008 00:00
📝 Pridaný text piesne "Kylän Päässä" od Moonsorrow na SuperMusic.sk
SuperMusic6.4.2008 08:00
📰 Moonsorrow v médiách: Paganfest, Masters Of Rock Café - Zlín
http://www.musiczone.cz/bleskovka-5202/paganfest-masters-of-rock-cafe-zlin

Buďte prvý kto napíše komentár! 🎵